Toimintasuunnitelma 2023
Kuusamon SuPerin ammattiosasto 204 ry
Edunvalvonnasta huolehtiminen on tärkeä osa toimintaamme. Pyrimme puuttumaan epäkohtiin työpaikoilla ja ajamme jäsenistömme etuja yhdessä liiton ja luottamusmiesten kanssa.
Kevät- ja syyskokoukset järjestämme ruokailun merkeissä ja olemme saaneet mukavasti jäseniä mukaan kaikkiin kokouksiin.
Pyrimme järjestämään jäsenille muutamia yhteisiä tapahtumia vuosittain.
Hallinto
Ammattiosaston ( 2023-2024) toimintaa johtaa puheenjohtaja, hallitukseen kuuluu
7 varsinaista jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja 6 varajäsentä
Hallitus kokoontuu 8 -10 kertaa vuodessa ja tarvittaessa.
Varainhankinta ja kulut
Jäsenmaksupalautteet joilla kustannetaan menot, ei muuta varainhankinta.
Koulutustoiminta
Ammattiosaston toimihenkilöt sekä hallituksen jäsenet voivat osallistua Superin järjestämille kursseille.
Kaikkien jäsenten on mahdollista osallistua liiton järjestämille ammatillisille opintopäiville
toimipisteidensä mahdollisuuksien mukaan, sekä muille Superin koulutuksille.
Ammattiosasto tukee koulutukseen osallistujia a’100€ /hlö ( 2 henkilöä).
Ammatillisille opintopäiville osallistumisesta, kannattaa kysellä myös työnantajan kustantamana työnantajalta.
Virkistystoiminta
Kts. http://ao204.superliitto.fi/jasenedut/
Tarjotaan yhteisöllistä toimintaa ja kulttuuria.
Osa tapahtumista on ammattiosaston kustantamaa ja osassa on pieni omavastuuosuus.
Ilmoittelemme sähköpostilla tapahtumat ja Facebookilla.
Virkistystapahtumiin voi osallistua muyös opiskelijat ja eläkeläiset.
Tiedotustoiminta
Ammattiosaston nettisivuilla (https://ao204.superliitto.fi , pääsee kirjautumalla www.superliitto.fi :
OMA SUPER sivujen kautta) informoidaan ajankohtaista asioista ja tapahtumista,
tämän vuoksi jokaisen tulee huolehtia Liiton sivuille omat sähköpostiosoitteensa ajankohtaiseksi.
Ammattiosastolla on omat Facebook-sivut (Kuusamon SuPer 204), liittyneet jäsenet voivat
julkaista tiedotteita ja kuvia ammattiosastoon liittyen.
Lehti-ilmoitukset sääntömääräisistä kokouksista ensisijaisesti SuPer-lehdessä
Hallitus- ja varajäsenten välinen tiedottaminen sähköpostin ja tekstiviestin välityksellä sekä WhatsAppilla.
Opiskelijat ja nuoret
Pidetään yllä suhteita paikalliseen sosiaali- ja terveydenhuolto oppilaitokseen.
Kannustetaan opiskelijoita osallistumaan ammattiosaston järjestämiin tapahtumiin ja kokouksiin.
Opiskelija- .ja nuortentapahtuma ( alle 35 v.) järjestetään yhdessä.
Kannustetaan osallistumaan liiton tarjoamiin koulutuksiin ja paikalliseen toimintaan.
Jäsenkokoukset
Sääntömääräinen kevät- ja syyskokous, kokouksessa yleensä arvontaa.
Sääntömääräisiin kokouksiin voivat osallistua KAIKKI ammattiosaston jäsenet ja opiskelijat.
Kutsumme uudet jäset kokouksiin tutustumaan paikalliseen ammattijärjestötoimintaan.
Äänioikeuttaan eivät yleisissä kokouksessa saa käyttää opiskelijat /eläkeläiset.
Liittohallituksen edustajan jäsenillat x 2 / vuosi sekä omat jäsenillat tarpeen mukaan.
Edunvalvonta
Jäsenten edunvalvonta työsuhteen aikana.
Pidetään yhteyttä SuPer-liittoon ja noudatamme liiton ohjeita.
Kutsumme kokouksiin / tapaamme päättäjiä.
Jäsenpalvelut.
Koulutuksiin osallistuminen.
Yhteistoiminta
Osallistuminen ammattijärjestöjen yhteisiin kokoontumisiin.
Osallistuminen työantaja ja lehdistötapaamisiin.
Opiskelijatyön tukeminen.
Huomionosoitukset
50 -vuotta täyttävien ja eläkkeelle jäävien muistaminen.
Aktiivijäsenten muistaminen.
Edustus merkkitapahtumissa.
Osallistuminen valmistuvien lähihoitajien merkkienjakotilaisuuteen.